Matkan alku ja alustava tarkoitus
Hyppäsin junaan kotoani Rovaniemeltä etelää
kohti heti, kun olin saanut hoidettua viimeiset opiskeluhommat
yliopistolla. Kevät oli ollut kiireinen ja mieleni oli ollut
tiukasti kiinni gradun kirjoittamisessa. Nyt kun kirjoitan tätä
tekstiä teltassani keskellä metsää, alan pikkuhiljaa olemaan
kärryillä sen tosiasian suhteen, että olen nyt vihdoinkin päässyt
alkuun matkassani.
Olen suunnitellut tätä hommaa kesästä
2013 lähtien. Tuolloin tein kolmen viikon pituisen vaelluksen
Käsivarren erämaassa. Kolme viikkoa tuntui liian lyhyeltä ajalta
ja se jokin sisäinen prosessi jäi kesken. Nyt olen varannut matkaan
neljä kuukautta ja on jännä nähdä, riittääkö se. Viimeiset
viisi vuotta olen ollut myös niin innostunut kotimaan matkailusta,
että en ole malttanut käydä tuona aikana muilla mailla ollenkaan.
Suomessa on yllättävän paljon nähtävää ja koettavaa. Yleensä
olen reissannut junalla tai bussilla ja harmitellut sitä, kun jännät
paikat maisemineen ja ihmisineen vain sujahtavat ohi. Nyt pääsen
ehkä tutustumaan niihin ja heihin vähän paremmin.
Pieni ihminen isossa maisemassa. Tätä etelämmäksi en päässyt kahlaamalla. |
Lähtiessäni liikkeelle Hangonniemen
eteläkärjestä rinkkani ja sen sisältämät tavarat painoivat noin
27 kiloa ruokineen ja vesineen. Tässä alkumatkan aikana
tarkoituksenani on tarkkailla, mitä tavaroita en tarvitse ja
keventää rinkkaa niiden osalta, kun pääsen Helsinkiin.
Luultavasti haalin niiden tilalle sitten toisia tavaroita, jotka koen
tarpeellisiksi. Painavassa rinkassa on se hyvä puoli, että sen
kantaminen kasvattaa kuntoa ja auttaa keskittymään kehollisiin
tuntemuksiin.
Etelärannikon jäkäläisiltä kallioilta on hyvä ponnistaa liikkeelle. |
Pyrin päivittämään tätä blogia
aina silloin tällöin. En voi luvata päivityksille säännöllisistä
rytmiä ja ajantasaisuutta, koska olen akkukapasiteetin ja
satunnaisten latausmahdollisuuksien armoilla. Nettikään ei toimi
aivan jokaisen korpikuusen juurella vielä toistaiseksi. Se on
kuitenkin todennäköistä, että jotain tänne aina toisinaan
ilmestyy.
Oikein hyvää matkaa, Janne, tänne pohjoiseen ja itseesi. Se tarkoitushan pyhiinvaelluksella on. Hienoa että olet valinnut Suomen kamaralta reittisi. Seuraan kiinnostuksella vaellustasi.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaTurvallista matkaa <3
PoistaOlen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi siitä, että Suomessakin on paljon nähtävää ja koettavaa.