Lempeä ja leppoisia kesäpäiviä Repovedellä

Edellisestä blogipäivityksestäni on kulunut yli kaksi viikkoa ja tällä välin on tapahtunut kaikenlaista. Olen seikkaillut Repovedellä, jorannut Kosmos Festivaaleilla ja kävellyt paljon. Läppärini näyttö on ollut jo jokusen tovin haljenneena ja kuvaa elävöittää halkeamia seurailevat mustat lonkerot. Myöhemmin näytön alempi puolikas on ruvennut myös värisemään. Kuvan käsittely ja kirjoittaminen ovat siis tätä nykyä hankalia ja jopa ärsyttäviä aktiviteetteja olenkin keskittynyt retkeilyyn ja tulen tuijotukseen enemmän kuin blogipäivitysten valmisteluun. Yritän korjauttaa koneen Kuopiossa. Nyt kuitenkin yritän olla välittämättä näistä atk-ongelmista ja kerron noista Repovesiseikkailuista.

Atk ja retkeily eivät aina sovi yhteen aivan saumattomasti.

Kohtasin positiivisen ongelman laavulla  Kouvolan ja Valkealan välillä
- polttopuita oli niin paljon,etten meinannut mahtua sekaan nukkumaan.

Olin bongannut tiekartasta Valkealan ulkoilureitti -nimisen reitin, joka kulkee Valkealasta Mäntyharjulle Repoveden kautta. Reitti oli Repovedelle asti todella huonosti hoidettu. Iso osa tienviitoistas ja puihin maalatuista reittimerkeistä oli kadonnut avohakkuiden ja luonnollisen kulumisen myötä eikä niitä oltu uusittu. Reittiä ei myöskään näkynyt nettikartoissa eikä karttasovelluksissa, joten matkanteko oli hidasta ja hapuilevaa pikkupolkujen, traktoriurien ja metsäteiden verkostossa. Lopulta hylkäsin ajatuksen reitillä pysymisestä ja kävelin soratietä pitkin Repoveden laitamille. Olin törsännyt päivänvalon Valkealan talousmetsiin, joten saavuin Repoveden Tervajärvelle vasta pimeän jo laskeuduttua käveltyäni noin kolmekymmentä kilometriä. Uni maistui hyvin kaukana isojen teiden pauhusta.

Kun kävely väsyttää, suopursun tuoksu piristää.

Luomuliikennevalot. En osannut tulkita viestiä, joten jatkoin matkaa.

Näin ketun jolkottelevan tien yli lähestyessäni Repovettä.
En saanut siitä pimeässä kunnollista kuvaa, joten laitan tähän
kuvan tästä paikallaan jököttäneestä puisesta repolaisesta.

Saapuessani Tervajärvelle oli jo pimeä. En osaa sanoa onko aurinko nousemassa vai laskemassa.

Heräsin aamupäivällä erityisen iloisena, koska tiesin Emmin olevan tulossa bussilla ja peukalokyydillä liittyäkseen seuraani. Kävelin Lapinsalmen parkkipaikalle häntä vastaan. Matkalla pieni lintu hyppi kanssani polkua pitkin pitkän matkaa ja näytti minulle polusta sivussa olleen roskaisen niemen. Sitten se sai kiinni suuren ötökän ja jäi napostelemaan sitä minun jatkaessani matkaa. Päästyäni Lapinsalmelle, Emmi jo odotteli siellä. Ostimme kioskista ranskikset ketsupilla, tummat ykkösoluset ja metrilakua ennen kuin läksimme yhdessä ihmettelemään jylhiä maisemia.

Lintu, joka kulki kanssa tovin ja toisenkin.

Kesän ensimmäinen herkkutatti.

Keskityimme lähinnä yhdessäoloon, lepäilyyn ja maisemien töllistelyyn kävelyn jäädessä vähemmälle. Emmi oli kuivattanut kasviksia kotonaan ja saimme niistä illalla makoisaa ja värikästä vaihtelua nuotiokokkailuihin ja harmaaseen vesisateeseen. Toisena Repovesipäivänä aurinko paisteli kivasti ja otimme siitä ilon irti paistattelemalla rantakalliolla ja nuotiolla pitkälle iltaan asti. Sitten kävelimme ja kiipesimme kallioista seikkailureittiä pitkin Olhavanlammelle, jossa oli lisää kalliorinteitä kiivettäväksi, rantakallioita hengailtaviksi ja kaakkurit pitivät erikoista meteliään.

Emmin tuomat vihannekset porisevat kuivalihan, kvinoan ja speltin kaverina.

Kiinnostavin reitti ei aina ole helpoin.

Olhavanlammen jylhiä maisemissa. Kaakkureiden ölinä kimpoili jännästi näistä kallioista.

Aamun tullen jatkoimme kallioilla kupeksimista ja kohta olikin taas ilta. Kävimme melkein katsomassa kalliomaalaukseksi kutsuttua pigmenttiläikkää, joka kuulemma sijaitsee veteen tippuvassa kalliossa parin metrin korkeudessa vedenpinnasta. Askartelin kävelysauvoista, risuista, irtohihnoista ja muovipusseista melat ja kaivoin packrafting-veneeni esille, mutta sitten rupesi tuulemaan navakasti ja alkoi olla myöhäkin, joten emme viitsineet vaivautua. Lähdimme sen sijaan kävelemään kohti Mäntyharjua.

Kävelimme aikaisemmin parjaamaami Valkealan ulkoilureittiä pitkin, joka yllätykseksemme olikin tällä osuudella erittäin hyvin ylläpidetty ja karttaa tarvitsi vain etäisyyksien arviointiin. Aurinko laski ja nousi ja jatkoimme kävelyä aamuyöhön ja Pitkäjärven kallioille asti. Matkalla näimme kiiltomatoja tien varren kivillä hohtamassa. Kartan mukaan Pitkäjärvellä piti olla nuotiopaikka, mutta löysimme vain jäkälää kasvavan pöydän. Kokkailimme pikaisesti, keittelimme juomavettä ja kömmimme telttapesäämme koisaamaan ja latautumaan tulevia seikkailuja varten. Kirjoitan niistä enemmälti seuraavassa postauksessa, jonka yritän lykätä eetteriin ennen kuin saavutan Savon Pariisin eli Joroisen, josta ajattelin postittaa konerakkineeni Kuopioon eheytystoimenpiteitä varten.

Pesäkolomme Pitkäjärven "nuotiopaikalla".