Vilustumisia, vieraanvaraisuutta ja lepäämisen apuvälineet

Yhteinen taival Porvooseen tyttöystäväni kanssa ei toteutunutkaan aivan kuten suunnittelimme. Emmille tuli räkätauti ja koska kelitkin vaihtelivat tihkusateen ja ukkosmyrskyn väliltä, hän evakuoitui takaisin Helsinkiin lepäilemään ja minä jatkoin matkaa yksin. Tie Porvooseen oli pääosin suoraa ja sitä reunisti tasainen maalaismaisema ja talousmetsä. Matkalla huomasin itsellänikin flunssan oireita, joten perille päästyäni hyppäsin itsekin bussiin ja palasin Helsinkiin sairastamaan. Ensin toki ihastelin Porvoon vanhaa kaupunkia, joka oli kaikin puolin miellyttävä paikka. Kapeat ja kiemuraiset kujat huokailivat tyhjyyttään asujaimiston ja turistien lähdettyä juhannuksen viettoon mökeilleen tai minne lie.

Kävin saattamassa flunssapotilaan bussipysäkille. Emmi otti kuvan.
Myöhemmin evakuoiduin itsekin.

Parin päivän lepäämisen jälkeen olin taas jotakuinkin kunnossa. Palasin bussilla Porvooseen ja jatkoin matkaa Koskenkylän, Lapinjärven ja Elimäen kautta Porvooseen. Koskenkylässä entuudestaan tuntematon vastaantulija tarjosi minulle majapaikan kotoaan. Pääsin saunomaan, jakamaan ajatuksia hyvässä seurassa ja nukkumaan pehmeään sänkyyn. Sama ruhtinaallinen kohtelu toistui Elimäellä, jossa majailin hyvän ystäväni perhetilalla. Ihmisten vieraanvaraisuus ei olekaan pelkkää urbaanilegendaa vaan aivan totta.

Näistä tapauksista inspiroituneena valitsin tämän blogipostauksen aiheeksi levon. Rinkan kantaminen on raskasta puuhaa ja sen vastapainoksi riittävä uni ja muu rentoilu tekee gutvanaa ja on jopa välttämätöntä. Olen panostanut nukkumismukavuuteen hankkimalla puhallettavan makuualustan, jossa on lämpöä eristävä kennorakenne. Käpy selän alla ei paljoa haittaa, kun välissä on viisi senttiä ilmaa ja keinokuitutekstiiliä.

Makuupussinani palvelee vanha kunnon untuvamakuupussi, joka on kulkenut rinkassani monilla reissuilla kaikkina muina vuodenaikoina paitsi keskitalvella. Se on uinut kanssani suon silmässä, kuivatellut vierelläni nuotiolla, loikoillut kanssani kantohangilla ja nyt se pitää minut lämpimänä Suomen keskikesän viiden tai korkeintaan kymmenen asteen yölämpötiloissa.

Sateessa kastuneiden lepovälineiden kuivattelua Nuuksiossa. Kuvassa on vanha teltta, josta luovuin sen risaisuuden ja myös painon vuoksi. 

Hangosta Helsinkiin asti käytin vanhaa ja kokoonsa nähden painavaa kahden hengen telttaa. Se kuitenkin vuoti rankkasateessa ja lisäksi sen telttakaaret katkeilivat. Korjailin niitä, mutta sitten minulta loppui korjausmateriaali. Helsingistä otin mukaani puolentoista hengen ultralight-teltan, jota olen aiemmin käyttänyt Käsivarren erämaassa kahden viikon sooloreissullani ja muutamalla lyhyemmällä matkalla. Se on kevyt, reilun kilon painoinen, mutta pieni. Nukkuminen siinä onnistuu mainiosti, mutta istumaan sen sisällä ei oikein pysty ja illanvietto sujuu paremmin ulkosalla.

Kevyempi telttani, johon mahtuu juuri ja juuri rinkka ja pieni ihminen.

Olen lukuisista rytminkääntökokeiluista huolimatta edelleen yökukkuja. Tykkään katsella auringonlaskua ja istua nuotiolla yön pimeydessä ennen nukkumaan kömpimistä. Tähän aikaan vuodesta pimeä aika on sen verran lyhyt, että tulen tuijottamisen hintana on se, että menen nukkumaan yleensä niihin aikoihin, kun auringon ensimmäiset säteet jo hapuilevat horisontin tälle puolen. Ennakoin tämän pakatessani reissukamoja Rovaniemellä ja otinkin mukaani unimaskin. Se auttaa henkilökohtaisen pimeyden luomisessa joten kuten, mutta lipsahtelee pois silmiltä turhan herkästi.

Bodomjärven väripaletti.

Tuleen tuijottaminen on yksi parhaista asioista, joita ihminen voi tehdä hereillä ollessaan.

Toinen hyödyllinen apuväline nukkumiselle otollisten olosuhteiden luomisessa on pari korvatulppia. Rekkaliikenteen jyly kantautuu kauas tiestä, hyttyset inisevät, tuuli ulvoo ja sadepisarat ropisevat telttakangasta vasten. Kaikki tämä on toki kiehtovaa kuunneltavaa, mutta unta hapuillessani en kaipaa mielenkiintoisia asioita vaan hiljaisuutta.

Unimaski ja korvatulpat tepsivät valoon ja meluun.

Seuraavaksi matkani jatkuu hyvin levänneenä kohti Repoveden kansallispuistoa, jossa aion levätä vieläkin paremmin kaukana liikenteen pauhusta.